Digitase kasvaa Helsingissä
Digitase Oy on ostanut Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Tilitoimisto Seija & Raija Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä Digitaseen nykyinen Aleksanterinkadun piste suljetaan ja yhtiön toiminta Helsingissä keskittyy osoitteeseen Urho Kekkosen katu 4-6 A. Seija & Raija Oy:n henkilökunta siirtyy Digitaseen palvelukseen ja asiakaspalvelu jatkuu normaalisti.
”Tilitoimisto Seija & Raija on palvellut monipuolista yrittäjäasiakaskuntaa yli 30 vuoden ajan. Kampin kauppakeskuksen välittömässä yhteydessä sijaitseva toimisto tulee jatkossa olemaan Digitaseen toiminnan lippulaiva ja tarkoituksenamme on tuoda käyttöön Digitase Oy:n ajanmukaisimmat taloushallinnon työkalut, joilla palvelusta saadaan entistä vaivattomampaa. Toimintamme perustuu taloushallinnon sähköistykseen ja turhien työvaiheiden automatisointiin, josta hyötyy ennen kaikkea asiakasyrittäjä. Nykyisten palveluiden lisäksi asiakas pääsee hyötymään mm. ostolaskujen sähköisestä kierrosta tai Itella Verkostoon yhdistetyistä palveluista” kertoo Digitase Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Ilves.
Lisätietoja:
Mikko Ilves hallituksen pj,
Digitase Oy