Julkaistu Kauppalehdessä 28.9.2015 (Kauppalehti Debatti /Kolumnivieras)

Yrittäjätkin ovat innostuneet lähiaikojen työmarkkinatapahtumista. Elämä pyörii usein vahvasti oman yrityksen ympärillä ja hyppäykset ”kuplan” ulkopuolelle ovat paitsi terveellisiä, myös hämmästyttäviä.

Uusi hallitus tarttui tarmokkaasti Suomen tuottavuuden parantamiseen jo legendaariseksi muuttuneen yhteiskuntasopimuksen nimellä. Yrittäjätaustainen pääministeri edisti asiaa niin kuin pärjäämään tottunut yrittäjä asioita hoitaa: järjestelmällisesti, osapuolia kuunnellen ja kokonaisuus huomioon ottaen. Jahkaaminen laitettiin nopeasti poikki ja luvatut pakottavat toimet tulivatkin sitten joillekin yllätyksenä. Ilmeisesti ei ole totuttu siihen, että poliitikko seisoo sanojensa takana. Vasta sen jälkeen alkoi muutamaltakin taholta hokemat neuvottelemisesta ja sopimisesta. Kunhan kukaan muu ei anna tavoitteita tai aikataulua.

Useampikin aihe nostaa jo hieman hymynkaretta yrittäjän suunpieliin. Ei sen vuoksi ettei empatiaa löytyisi matalapalkka-aloille vaan tyytyväisyydestä siihen miten yrittäjyys tekee monista asioista yrittäjälle itselleen toisarvoisia. Kuten sunnuntailisät, lomarahat tai työajan mitätön pidennys ! Yrittäjyyteni alkuaikoina pidin kirjaa työtunneista, todeten sen nopeasti ajanhukaksi. Oleellisempaa on seurata että riittävä osa ajankäytöstä parantaa myös kassavirtaa eikä painotu vain tulevaisuuden suunnitteluun. Toisinaan siihen menee 4 tuntia yli tai alle ns. normaalityöajan. Sen 20 minuuttia voi seurata vaikka uutisia, niin tietää mitä ympärillä tapahtuu.

Periaatteellinen ongelma työmarkkinaneuvotteluissa tuntui olevan se, ettei voida neuvotella hallituksen pillin mukaan. Kuulostaa ehkä reilulta kunnes aihe sijoitetaan reaalimaailmaan. Yrittäjä käy jatkuvasti neuvotteluja, joissa tavoitteet on ulkopuolelta annettu. Vaikka kuinka perustelisi ja neuvottelisi niin toinen osapuoli (asiakas) ratkaisee lopputuloksen: vastaako esim. tarjous tavoitetilaa, jonka hän on asettanut. Palkkatyömaailmassa tein aikoinaan pitkiäkin iltoja kasvottoman omistajan tuloksen eteen. Jo silloin tuli toki mieleen, että tätähän voisi tehdä oman yrityksen hyväksi, mutta ei kyllä tullut mieleen että on se niin väärin kun tavoitteet on ulkopuolelta saneltu. Elämä on täynnä tilanteita, joissa toinen sanelee tavoitteet, mutta harvoin niiden perusteena on niin kannatettava ajatus kuin koko Suomen saaminen nousuun.

Aina neljän vuoden välein tulee esiin, että eduskuntaan pitäisi saada enemmän yrittäjiä. Yhtälö on vaikea kun otetaan huomioon yrittäjän suoraviivaista aikaansaamista korostava luonne ja politiikan soutaa-huopaa toimintaympäristö, jossa ehdottomat argumentit jyräävät toimeenpanon. Ei voi kuin hattua nostaa yrittäjälle, joka on mukaan lähtenyt ja asioita oikeasti edistää ilman irtopisteiden keruuta.