
Voit kuunnella tämän tietoiskun myös AI-Mikon kertomana täältä.
Kevytyrittäjyys on viime vuosina runsaasti kasvanut ilmiö, mikä käytännössä on tarkoittanut erilaisten laskutuspalveluiden käyttöä omien työkeikkojen veloittamiseen. Alalle on syntynyt useampia palveluntarjoajia, joista varmaan tunnetuimmat ovat Ukko ja OP Kevytyrittäjä. Näissä palveluissa työnsuorittaja saa helposti muodostettua oman myyntilaskunsa ja kirjattua myös joitain toimintaansa liittyviä kuluja. Vastineeksi palveluntarjoaja vähentää palkkionaan yleensä n. 5% tehtyjen laskujen summasta. Tälle palvelumuodolle on paikkansa, mikäli laskutat tehdystä työstä esim. muutamia kertoja vuodessa, eikä toiminta sisällä oleellisia verovähennettäviä matka- tai muita kuluja.
Milloin on aika alkaa toiminimiyrittäjäksi?
Virallista yritysmuotoa ”kevytyrittäjä” ei kuitenkaan ole olemassa, mikä on käytännössä aiheuttanut paljon epäselvyyksiä viranomaisiin päin. Suurimpana julkisuudessa olleena aiheena on ongelmatilanteet, joissa kevytyrittäjän tulkitaan jälkikäteen olleen normaalissa työsuhteessa laskunsaajaan. Eniten ongelmia ilmenee tilanteissa, joissa kevytyrittäjällä ei ole omaa Y-tunnusta ja esiin on tullut tapauksia, joissa jopa normaalin KELA-hakemuksen tekeminen on ollut teknisesti mahdotonta. Toimintaan selkeästi liittyvien kulujen vähentäminen ei myöskään ole ollut mahdollista. Tai esimerkiksi matkakulujen vähentäminen verotuksessa on ollut erittäin rajoitettua verrattuna normaaliin toiminimiyrittäjään, joka voi tehdä lisävähennyksiä perinteisiä verottomia kilometrikorvauksia tai päivärahoja vastaavilla määrillä. Näiden epäselvyyksien käsittelyä on lisäksi hankaloittaneet suuret vaikeudet saada asiakaspalvelua kevytyrittäjäpalveluista tai erilaiset lisäkustannukset, joita korjaukset omiin tapahtumatietoihin ovat aiheuttaneet. Kevytyrittäjän kirjanpito on myös perinteisesti yhdenkertaista ja maksuperusteista, jolloin käytettävissä ei ole erilaisten rahoitushakemusten edellyttämää taseraporttia.
Järkevä kirjanpitopalvelu yksinyrittäjälle tai pienelle yhtiölle
Digitase tarjoaa osakeyhtiöille Finago Procountor taloushallintoa tai kevyempänä vaihtoehtona omaa Automaattitilit kirjanpitopalvelua. Automaattitilit on edullinen ja vaivaton vaihtoehto pienille osakeyhtiöille, mutta myös kevytyrittäjyydestä oikeaksi yrittäjäksi ponnistaville toiminimiyrittäjille. Tarvittavat lakisääteiset raportit ja veroilmoitukset muodostuvat vaivattomasti ja käsitellyksi tulee myös kaikki toiminnan vähennyskelpoiset kulut. Erilaisten kululajien valintaakaan ei ole jätetty yrittäjän tehtäväksi, vaan asiaa hoitaa taustalla olevat kirjanpitäjät. Riittää, että yrittäjä pyörittää toimintaansa erillisen pankkitilin kautta. On tili sitten erillinen yksityispankkitili, perinteinen yritystili tai kansainvälinen verkkopankkitili (Wise, Revolut, Holvi tm.).
Ei hintayllätyksiä, ei piilokuluja
Yleinen väärinkäsitys on, että kirjanpitopalvelu aiheuttaisi aina hintayllätyksiä erilaisten piilokulujen muodossa. Automaattitilit on toiminimiyrittäjälle kiinteähintainen, eikä muutu vaikka tapahtuma- tai laskutusmäärät nousisivat. Mikäli jotain lisäveloituksia esimerkiksi pankkitilin ulkopuolisista tapahtumista satunnaisesti ilmenisikin, on niiden vaikutus vuosikuluun minimaalinen. Kevytyrittäjäpalveluissahan laskutuksesta lohkaistava provisio voi euromääräisenä nousta yhtäkkiä hyvinkin korkeaksi.
Myyntilaskujen laatimiseen useita vaihtoehtoja
Kevytyrittäjyys on lähtökohtaisesti laskutuspalvelun käyttöä, mikä näillä palveluntarjoajilla toimiikin hyvin. Saatavilla on kuitenkin muitakin laskutuspalveluja, jotka saattavat pienillä määrillä olla jopa ilmaisia tai jotka on helppo kytkeä muihin pankkipalveluihin. Perinteisten suomalaistenkin pankkien (OP, Nordea jne.) palveluissa on nykyään hyvin toimivia verkkolaskutusmahdollisuuksia, joissa toimii jopa saatavien seuranta. Hyvä uutinen on se, että käyttää yrittäjä mitä tahansa laskutuspalvelua tai erillistä pankkitiliä, niin toiminta saadaan kytkettyä Automaattitilit-kirjanpitopalveluun.
Tutustu tarkemmin ja ota yhteyttä Toiminimesi järkevä kirjanpito saadaan käyntiin välittömästi !
