Skip to content
  • Etusivu
  • Digitase Oy
  • Palvelut
    • Automaattitilit
      • Usein kysyttyjä kysymyksiä
      • Digitase Wellness – hyvinvointialan kirjanpito
    • Ulkoistettu Taloushallinto
    • Palkkahallinto
    • Konsulttipalvelu yrittäjille
    • AutoAccount bookkeeping service
  • Kokemuksia Digitaseesta
  • Ajankohtaista
  • Tiimi
  • Yhteydenotto
  • Blogi
  • AI studio
  • In English
Digitase henkilökuntaadmin2026-01-30T14:58:45+02:00
Mikko Ilves

Mikko Ilves / Hallituksen puheenjohtaja mikko.ilves@digibalance.eu

Mikko on Digitase Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtaja ja toimii toimitusjohtajan taustatukena. Hän on mukana erityisesti kansainvälisessä toiminnassa sekä erilaisten kehittämis- ja kasvuprojektien käynnistäjänä.

”Toimin urani alkuaikoina taloushallinnon kansainvälisissä tehtävissä suuryrityksessä, mutta mieleltäni olen aina ollut yrittäjä. Tilitoimistoalalta irtaannuin jo kertaalleen sillä ajatuksella, että ala on nähty. Kun eteen kuitenkin tuli vuonna 2009 mahdollisuus enemmistöosakkuuden hankkimiseen yhtiössä, jonka toiminta perustuu täysin digitaalisuuteen, en voinut kieltäytyä. Erityisen vaikutuksen teki Digitase Oy:n panostaminen mikroyrittäjien palveluiden kehittämiseen.”

Pitkän ja monipuolisen kokemuksen vuoksi Mikolla (laskentaekonomi KTM, KLT) on vahva rooli myös Digitaseen konsulttipalveluissa ja toiminnan kehittämisessä. Erityisesti hän pitää laajan asiakaskunnan yrittäjätarinoista ja yrittäjyyden tarjoamista mahdollisuuksista.

Työ- ja vapaa-aika nivoutuvat nykyajan etätyökaluilla sulavasti toisiinsa ja Mikko on tilitoimistoliiketoiminnan lisäksi mukana Vuolte-perheyhtiöidensä kautta mm. kiinteistöhallinnassa ja majoitustoiminnassa erityisesti Levillä ja Ranskan Rivieralla. Perhe-elämän lisäksi vastapainoa yrityselämään tuo yli 100-vuotiaan puuhuvilan kunnostus Turussa. Parhaana puolenaan hän pitää nopeaa sopeutumiskykyä muuttuvaan toimintaympäristöön.

Sami Parikka

Sami Parikka / Toimitusjohtaja sami.parikka@digitase.fi

Sami on yksi Digitaseen perustajaosakas ja toimii yrityksen toimitusjohtajana. Hän vastaa operatiivisen toiminnan johtamisesta, henkilöstöhallinnosta sekä osittain myynnistä. Digitase täytti syyskuussa 2023 viisitoista vuotta ja Sami on ollut mukana alusta asti. Ennen Digitasetta Sami oli toiminut alalla usean vuoden ajan.

”Ajatus Digitase Oy:n perustamisesta konkretisoitui sopivan mahdollisuuden avauduttua. Joten astuminen yrittäjyyden polulle tuli hetken mietinnän lopputuloksena.”

Työssään Sami pitää monimuotoisuudesta sekä uusien tavoitteiden asettamisesta. Myös mahdolliset haasteet ja niiden ratkominen ovat hänestä motivoivia, sillä ne kehittävät ja kasvattavat omaa osaamista.

Perhe ja etenkin kaksi pientä tyttöä pitävät huolen, että Samin vapaa-ajan ohjelmasta ei ole pulaa. Kuitenkin hänen harrastuksiin kuuluu kesällä golf ja talvella lumilautailu. Myös kuntosalilla käynti kuuluu harrastuksiin aina aikataulun mukaan. Itseään Sami kuvaa motivoivana, energisenä, tavoitteisiin pyrkivänä ja kaikin puolin rentona kaverina.

Satu Leino / Automaattitilit Liiketoimintapäällikkö satu.leino@digitase.fi

Iina

Iina / Automaattitilit Käyttöönottovastaava automaattitilit@digitase.fi

Kati

Kati / Automaattitilit Käyttöönottovastaava automaattitilit@digitase.fi

Hanna

Hanna / Automaattitilit automaattitilit@digitase.fi

Simonette / Automaattitilit automaattitilit@digitase.fi

Tanja / Automaattitilit automaattitilit@digitase.fi

Nina / Automaattitilit automaattitilit@digitase.fi

Jaana

Jaana / Digitase Taloushallinto info@digitase.fi

Jaana on toiminut taloushallinnon alalla lähes 20 vuotta, jonka aikana hänelle on kertynyt vahva ja varma ote eri taloushallinnon tehtäviin. Jaanan Digitase-ura alkoi yllättävästä työhaastattelusta, jossa vastassa odotti hänen kouluaikainen kirjanpidon opettajansa Mikko (Digitaseen hallituksen puheenjohtaja).

Digitaseessa Jaana hoitaa sähköisten ostolaskujen kierrätykset ja maksatukset, perintäasiat, ohjelmistojen tukipalvelut, sekä kaikkea muuta aina tarpeen mukaan. Työssään hän pitää monipuolisuudesta, etätyömahdollisuudesta sekä erityisesti työkavereistaan ”Aivan upeat tyypit rinnalla!”

Vapaa-aikansa Jaana viettää mieluiten matkustellen perheensä kanssa. Joka vuotiseksi perinteeksi onkin jo muodostunut Levin laskettelureissu. Myös lentopallo on ollut tärkeänä osana Jaanan elämää, aina esikoisen kannustamisesta kentän laidalta, itse pelaamiseen saakka.

Tarja

Tarja / Digitase Taloushallinto + Automaattitilit automaattitilit@digitase.fi

Tarja omaa pitkän linjan kokemuksen kirjanpitäjänä toimimisesta. Hän siirtyi Digitaseen palvelukseen yrityskauppojen myötä, kun Digitase osti Kauhavan tili- ja isännöintitoimiston vuonna 2016.

Työssään Tarja pitää siitä, että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Hän kuvailee itseään tunnollisena ja oikeudenmukaisena. ”Luvatut asiat tehdään, vaikka yliajalla.” Digitaseessa hän toimii kirjanpitäjänä ja vastaa asiakkaiden taloushallinnosta.

Tarjan vapaa-aika kuluu pitkälti kodinhoidossa ja vanhasta äidistään huolehtiessa. Ulkoilu on myös lähellä hänen sydäntään, hän pyrkiikin lenkkeilemään villakoiransa kanssa aina mahdollisuuksien mukaan.

Vera

Vera / Digitase Taloushallinto + Automaattitilit info@digitase.fi

Vera on työskennellyt taloushallinnon alalla sekä Suomessa, että ulkomailla jo usean vuoden ajan. Digitaseen palvelukseen hän siirtyi kun Digitase osti pääkaupunkiseudulla toimivan TTAccounts Oy:n liiketoiminnan.

Digitaseessa Vera työskentelee taloushallinnon ja Automaattitilit-palvelun parissa. Työssään hän pitää erilaisten asiakkaiden kanssa työskentelystä, joka onnistuu sujuvasti neljällä eri kielellä, sillä Vera osaa puhua suomea, englantia, venäjää sekä latviaa.

Vapaa-ajallaan Vera huolehtii kahdesta kissastaan sekä pitää erityisesti lukemisesta ja kirjoittamisesta, myös matkustaminen on hänen mieleensä. Itseään Vera kuvailee vastuuntuntoiseksi ja järjestelmälliseksi.

Sanna

Sanna / Digitase Palkkahallinto palkat@digitase.fi

Sanna on työskennellyt tilitoimistoissa yli 10 vuotta, josta osan aikaa työssäoppimisjaksoissa opintojen ohella. Digitaseessa hän työskentelee palkanlaskijana.

Työn monipuolisuus ja joustavuus, sekä itsensä ammatillinen kehittäminen digitaalisen taloushallinnon ja palkanlaskennan saralla on Sannan mieleen. ”Pidän siitä, että ala kehittyy jatkuvasti. Alan kehittyminen mahdollistaa myös oman ammatillisen kehittymisen.”

Vapaa-aikaa Sanna viettää mieluiten kahden koiransa kanssa ulkoillen ja joogatunneilla. Itseään Sanna kuvailee luovaksi ja optimistiseksi tiimipelaajaksi.

Toomas / AutoAccount autoaccount@digibalance.eu

Toomas is a Senior Accountant and has worked in accounting and payroll for several years. He does bookkeeping for international customers of AutoAccount in Tallinn. Besides English, Toomas speaks Finnish, Estonian and Russian.

Calm and curious Toomas likes to work on computers and solve different kind of cases. His spare time is often spend on basketball court or in a fishing boat.

Toomas hoitaa Digitaseen tytäryhtiön AutoAccountin kansainvälisten asiakkaiden kirjanpitoja Tallinnasta käsin. Hän omaa pitkän uran kirjanpitäjänä ja palkanlaskijana toimimisesta ja puhuu englannin lisäksi suomea, viroa ja venäjää.

Työssään rauhallinen ja tiedonhaluinen Toomas pitää erityisesti erilaisten tapausten ratkomisesta sekä tietokoneella työskentelystä. Vapaa-aikaa hän viettää mieluiten koripallon ja kalastuksen parissa.

Francesco

Francesco / AutoAccount autoaccount@digibalance.eu

Aleksander Ilves

Aleksander Ilves Markkinointi/DigibalanceApp/IT aleksander.ilves@digibalance.eu

Aleksander vastaa Digitaseen markkinoinnista ja hoitaa DigibalanceApp kirjanpitosovellukseen liittyviä tehtäviä. Markkinoinnin sekä graafisen työn kokemusta häneltä löytyy muun muassa Puolustusvoimista.

Grafiikka, tietotekniikka ja markkinointi ovat kiinnostaneet Aleksanderia jo pitkän aikaa. Työssään hän pitää erityisesti monipuolisuudesta ja uuden oppimisesta. Myös nykyaikaiset työkalut ja -menetelmät ovat hänen mieleensä.

Vapaa-aikaa Aleksander viettää kesäisin golfaten ja talvella lasketellen. Myös matkustaminen on hänelle mieluista. Tavaksi onkin jo muodostunut käydä ainakin kerran vuodessa laskettelureissussa ja ulkomailla.

Liisa

Liisa Digitase Taloushallinto

Liisa jäi eläkkeelle v. 2026. Kiitämme pitkästä urasta!

Postiosoite ja palvelukeskus:

Digitase Oy/Logomo Byrå
Junakatu 9
20100 Turku
info@digitase.fi
puh. 0400 182 128
Digitase Wonderland
Konepajankuja 1
00510 Helsinki
Digitase Kauhava
Einarintie 2
62200 Kauhava
AutoAccount OÜ
Viru Väljak 2-302
Tallinn 10111
Estonia

Digitase Oy | Y-tunnus 2193627-0 | Kotipaikka Helsinki

Tietosuojaseloste

Page load link
Käytämme sivustollamme evästeitä sivuston toiminnallisuuden ja käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Me ja yhteistyökumppanimme käytämme laitteesi tunnistetietoja, kuten evästeitä käyttökokemuksesi sujuvuuden parantamiseen, tilastointiin sekä mainonnan ja sivuston sisällön personointiin. Voit muuttaa evästeitä koskevat suostumuksesi milloin tahansa poistamalla evästeet selaimestasi. Asetukset Salli Estä
Go to Top