Yrityksen perustaminen on iso askel. Yrittäjyys mahdollistaa oman erikoisosaamisen toteuttamisen. Se tuo vastuuta ja velvollisuuksia, mutta myös vapautta toimia, kuten parhaimmaksi näet. Kun olet päättänyt ryhtyä yrittäjäksi, Digitase Oy haluaa tukea sinua valitsemallasi tiellä. Yrityksen perustaminen voi olla raskas prosessi, mutta luovimme puolestasi pykäläviidakossa ja autamme, jotta taloutesi olisi alusta asti vakaalla pohjalla ja menestymisesi onnistuu. Sijaitsemme Helsingissä, mutta asiakkaitamme on myös Tampereella, Turussa ja muualla Suomessa.
Konsulttipalvelut pienyrittäjien avuksi
Konsulttipalvelut neuvovat ja opastavat kaikissa vero- ja viranomaisasioissa ja yrityksesi talouteen liittyen. Autamme pienyrittäjää löytämään parhaimmat mahdolliset eväät menestymiseen. Konsulttipalvelut liittyvät muun muassa verotukseen, aloittavan yrityksen asioihin (vero- ja viranomaisasiat, yhtiömuodon valinta jne.), tilinpäätöksiin, kirjanpitoon ja kaikkeen muuhun taloushallintoon.
Toiminimen kirjanpito on iso työ – me autamme
Toiminimen kirjanpitoa ei yleisesti neuvota yksin tehtäväksi. Se on haasteellinen työ, joka vie useita tunteja kuukaudessa. Toiminimen kirjanpito on kuitenkin mahdollista teettää pienellä kustannuksella tilitoimistollamme, joka myös auttaa taloutesi optimoinnissa. Käytämme sähköisiä taloushallinnan ohjelmistoja, joilla syntyvät kätevästi myös huolelliset tilinpäätökset ja veroilmoitukset.
Veroneuvonta aloittaville yrityksille ja pitkään toimineille
Veroneuvonta auttaa optimoimaan verotuksesi. Veroilmoitus perustuu huolelliseen kirjanpitoon, mutta jos epäilet, että nykyisessä kirjanpidossasi on puutteita, ota meihin heti yhteyttä. Käymme kirjanpitosi läpi ja veroneuvonta laatii halutessasi veroilmoituksen. Veroviranomaisten lisäksi myös muut viranomaiset hyödyntävät kirjanpitoasi erilaisten päätösten tukena. Kun mietinnässä ovat yrityksen perustaminen, verotusasiat tai kirjanpito – ota meihin yhteyttä. Digitase Oy on pienyrittäjän asialla ja työskentelee menestyksesi puolesta.