Julkaistu Kauppalehdessä 1.2.2021 (Mielipidekirjoitus: Mikko Ilves)

Kauppalehti kirjoitti (KL 23.12.) joulukuussa parikin kertaa merkittävästä yrittäjyyttä hankaloittavasta aiheesta, jonka kanssa olemme tilitoimistona painineet yhä enemmän viime vuosien aikana: mikroyrittäjän ongelmista saada pankkitiliä käyttöönsä. Kyseessä on omien kokemusten mukaan ainakin Euroopan laajuinen ongelma, joka on saanut alkunsa kiristyneistä KYC-pankkisäädöksistä. Kun pankin työntekijöiden työajasta suuri osa menee kaavamaisiin asiakkaan tunnistamisprosesseihin, on selvää, että tapahtuu myös käytännön punnintaa asiakkaan arvosta suhteessa siihen käytettyyn aikaan. Kärsijänä on yrittäjä.

Ongelma on Suomessa lisääntynyt vaivihkaa. Alkuun asia alkoi asiakaspiirissämme tulla esiin ulkomaalaistaustaisten asiakkaiden ongelmina avata kunnon yritystiliä. Pankkitilin sai avattua ns. yksityishenkilönä, mutta yritystili ei ollut mahdollista, mikä aiheutti ongelmia esimerkiksi oikean sähköisen tiliotteen saamisessa. Pikku hiljaa ongelma on kasvanut niin, että myös suomalaistaustaisten yritysten olemassa olevia yritystilejä on irtisanottu. Mitään syytä kertomatta.

Institutionaalisten yritysten itsenäistä päätösvaltaa kunnioittaen en lähde enempää itse ongelmasta valittamaan, mutta isoa aihetta on tärkeä pitää esillä. Voimme jonkin verran vinkata asiakkaillemme, missä järjestyksessä eri pankkiryhmiä kannattaa lähestyä, mutta hankalat tilanteet luovat aina myös uusia ratkaisuja. Kansainväliset maksunvälittäjät kuten Transferwise, Revolut, N26 ovatkin haistaneet markkinaraon. Kun maksuliikenteen hoitaminen on käynyt entistä vaikeammmaksi ja esimerkiksi osakeyhtiö ei oikein voi pyörittää maksuliikennettään yksityistilin kautta, on ainoaksi konkreettiseksi vaihtoehdoksi jääneet edellä mainitun kaltaiset toimijat. Oleellinen osa maksuliikenteen hoidosta onkin valumassa perinteisten pankkien ulkopuolelle ja myös alkavien yrittäjien asenne on entistä pankkivastaisempi.

Tilitoimistojen puolella sähköiset tiliotteet ovat monille toimijoille tärkeitä ja esimerkiksi meidän mikroyritysliiketoiminnalle aivan elinehto. Tuotekehitys sopeutuu aina toimintaympäristöön ja sekä yksityistilien tapahtumat että edellä mainittujen globaalien maksunvälittäjien konvertoidut tapahtumat edustavatkin nykyään jo merkittävää osaa mikroyrittäjiemme kirjanpitotapahtumista. 

Kirjoittaja Mikko Ilves on yrittäjä ja tilitoimisto Digitase Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Lisää blogi-kirjoituksia osoitteessa www.digitase.fi/blogi

International blog updates in English www.autoaccoun.info/blog