Kvartaalikirje

Tämä on Digitaseen asiakkaille suunnattu uutiskirje.

Vuoden 2018 viranomaismuutoksia

Vuosi 2018 toi mukanaan useamman uuden aiheen, johon yrittäjät ja tilitoimisto joutuivat valmistautumaan. Olemme pyrkineet näistä muutoksista ja vaatimuksista tiedottamaan erillisillä viesteillä varsinkin niille asiakkaille, joita vaatimukset kuten GDPR, Suomi.fi –valtuutukset ja tulorekisteri koskevat.

Suomi.fi -valtuutusten kerääminen tulee edelleen jatkumaan ja on katkeamattoman veroraportoinnin kannalta oleellista. Älä kuitenkaan huolestu, jos et ole meiltä vielä saanut tietoa Suomi.fi –valtuutuksen hyväksynnästä. Lähestymme osaa asiakkaista tähän liittyen alkuvuoden aikana. Tulorekisteri astuu voimaan 1.1.2019 ja koskee siis lähinnä palkanmaksajayrityksiä. Vuonna 2019 on tulossa verotusmuutoksia myös ns. MOSS-raportointiin (koskee yrityksiä, jotka myyvät sähköisiä palveluja kuluttajille EU:n alueella) sekä ”arvoseteliuudistus”, joka täsmentää esim. myytävien lahjakorttien ALV-käsittelyä. Palaamme näiden yksityiskohtiin tarpeen mukaan.

Tilinpäätöskausi 2018

Suurimmalla osalla asiakkaistamme päättyy yrityksen tilikausi vuoden vaihteeseen. Automaattitilit –palvelumme asiakkaat tulevat saamaan 25.12. sähköpostin jossa on erillinen linkki tilinpäätökseen liittyvään kyselylomakkeeseen. On hyvä huomioida, että vaikka kysymme lisätietoja eri aiheista, niin kaikki kohdat koskevat vain harvoja asiakkaitamme. Kuitenkin lähes kaikkia asiakkaita koskeva aihe on ostovelkojen sekä myyntisaatavien erittely. Muiden asiakasryhmien osalta kirjanpidon yhteyshenkilösi lähestyy tarvittaessa tilinpäätökseen liittyvissä aiheissa.

Alkutalvi/-kevät on tilitoimistomaailmassa normaalia kiireisempää aikaa juuri kyseisen tilinpäätöskauden vaikutuksen vuoksi. Tulemme hoitamaan kaikkien asiakkaidemme kuukausikirjanpidot sekä tilinpäätökset, mutta toivomme asiakaskunnassa malttia, jos kuukausikirjanpidon tiedot valmistuvat hieman normaalia pidemmällä toimitusajalla.

Digitaseen Helsingin toimipiste muutti Konepaja -alueelle

Olemme vuosi vuodelta kehittäneet toimintaamme paikkariippumattomaksi ”Tilitoimisto verkossa” –idealla. Samalla olemme myös parantaneet kirjanpitäjiemme joustavia etätyömahdollisuuksia.

Osana edellä mainittua kehitystä Helsingin ydinkeskustassa sijainneet toimitilamme jäivät liian isoiksi kun työpisteitä oli turhaan tyhjillään. Löysimmekin tilanteeseen oleellisesti sopivamman, joustavan työtilaratkaisun Wonderland coworking -yhteisöstä Vallilan Konepaja -alueelta.

Uusi osoitteemme Helsingissä on:

Digitase Oy
Wonderland
Konepajankuja 1
00510 Helsinki

Parantuvat yhteydenpitomahdollisuudet

Työtapojen kehittyessä on tullut esiin uudenlaisia haasteita esim. ihmisten tavoitettavuuden suhteen. Ymmärrämme täysin, että vaikka omista tehokkaista työtavoistamme hyötyy esim. matalan hintatason vuoksi nimenomaan asiakas, niin ajoittain on esiintynyt vaikeuksia tavoittaa kirjanpitäjää.

Tartuimme haasteeseen ja ensi vuoden alusta tavoitettavuus tulee parantumaan oleellisesti. Lisäämme sekä automaattisia että ihmisten välisiä kommunikointitapoja mm. uusilla välineillä. Etätyöt eivät myöskään jatkossa hankaloita asiakkaan yhteydensaamista tiimiläisiimme.

Vinkki: jollet ole vielä huomannut niin netistä löytyy nykyisin myös kuvat ja lyhyet esittelyt kaikista Digitase –tiimin jäsenistä https://www.digitase.fi/tiimi

DigibalanceApp -mobiilisovellus

Digitase Oy:n erityisesti pienyrittäjälle kehittämä mobiilisovellus on lyönyt itsensä läpi vuonna 2018. Varsinkin Automaattitilit –asiakkaillemme onkin erittäin suositeltavaa ottaa sovellus käyttöön, jolloin kaikki raportit ja tiedotteet tulevat myös puhelimeesi. Tällöin kaikki kirjanpitotieto yrityksestäsi löytyy helposti yhdestä paikkaa ja sovelluksessa on nähtävillä myös laskennallinen arvio kuluvan tilikauden verotettavasta tulosta. Tämä ominaisuus on helpottanut jo monia asiakkaitamme, jotka ovat itse halunneet hoitaa ennakkoverojen tarkistuksen verottajaan päin.

Lisätietoa ja latauslinkit löytyvät osoitteesta www.digibalanceapp.com

Lomalle Leville

Uusien yrittäjäasiakkaiden liittyessä joukkoomme on hyvä muistuttaa www.digitase.fi-sivuilla esitetyistä yhteistyökumppaneistamme. Kyseessä on hyväksi havaittuja kontakteja liittyen yritystoimintaan.

Lomailukin on yrittäjälle ajoittain tärkeää ja siihen liittyen voimme tarjota yhteistyökumppanimme kautta majoitusta Levillä. Linkissä www.moonmaster.fi/koutamaa-4/ näet esittelyn Levin Koutamaan mökistä, jonka hinnasta saat asiakkaana/yhteistyökumppanina -25% alennuksen. Alkaneen kauden varauksia tehdään nyt !

Digitase julkaisee jatkuvasti mielenkiintoisia päivityksiä, blogeja ym. yrittäjyyteen liittyvää. Parhaiten pysyt ajan tasalla jos seuraat nettisivujamme ja päivityksiä jollain some-kanavalla eli Facebookissa/Instagramissa/Twitterissä.

Oikein hyvää loppuvuotta 2018 !

Mikko Ilves, hallituksen pj/Digitase Oy